VITAMIINIT

 

Vitamiinit ovat välttämättömiä, jotta koira voisi elää terveenä. Tärkeätä on vitamiinien oikea annostelu ja niiden suhde toisiinsa. Puutostilat sekä yliannostus ovat haitallisia, joissain tapauksissa jopa hengenvaarallisia. Satunnainen puutuminen ei aiheuta suuria ongelmia, mutta säännöllinen puutos häiritsee elimistön tasapainoa ja aihuttaa erilaisia puutosoireita. Tutkimusten avulla on pystytty määrittelemään vitamiinien tarve, jotka koiran tulisi saada ravinnosta. Elinolosuhteet ja elämäntilanne voivat kuitenkin kasvattaa tarvetta, esim. kantavalla ja imettävällä nartulla sekä pennuilla tarve on suurempi. Vitamiinit on jaettu rasvaliukoisiin ja vesiliukoisiin. Rasvaliukoisia ovat A, D, E ja K-vitamiinit, jotka varastoituvat elimistöön ja liian suurina määrinä aiheuttavat yliannostuksen. Vesiliukoisia ovat C ja B-vitamiinit, jotka eivät varastoidu elimistöön vaan ylimääräinen poistuu virtsan mukana. Tämän takia näiden säännöllisestä saannista on huolehdittava.   

A-vitamiini

On tärkeä näköaistille ja pennuilla luuston kasvulle. Suojaa myös ihoa ja limakalvoja kuivumiselta, haurastumiselta ja haavaumilta. Vaikuttaa myös lisääntymiskykyyn, hedellmällisyyteen, sikiöiden ja pentujen normaaliin kasvuun sekä immuunijärjestelmän vahvistumiseen.

Puute saattaa aiheuttaa hämäränsokeutta, nartuilla hedelmällisyyshäiriöitä ja uroksilla steriiliyttä. Kantoaikainen puutos voi aiheuttaa sikiökuolleisuutta tai pennut synyvät heikkoina sekä silmävikaisina. Puutosoireita on myös lihasten heikkous, limakalvo- ja ihosairaudet, turkista tulee takkuinen ja kynnet lohkeilee

Maksa ja kananmuna sisältää runsaasti A-vitamiinia. 

B-vitamiinit

Tähän ryhmään kuuluu toistakymmentä eri vitamiinia. Esiintyvät kuitenkin ravinnossa yleensä yhdessä, joten koira ei tavallisesti kärsi vain yhdestä puutoksesta.

B1 eli Tiamiini

Tarvitaan lähinnä hiilihydraattien aineenvaihdunnassa, ilman tätä saattaa elimistöön kertyä haitallisia aineenvaihdunnan tuotteita, jotka vahingoittavat hermostoa. Siksi tämä tunnetaan erityisesti hermoston vitamiinina. Joissakin tutkimuksissa on osoitettu että tiamiinilla on infektioita estävä vaikutus, sekä iho- ja korvasairauksien hoidossa on saatu parempia tuloksia kun tätä käytetty tukihoitona.

Puute vaikuttaa ensisijaiseti niissä elimissä jotka tarvitsevat hiilihydraatteja, esim. hermosto ja sydän.

Pähkinät, maksa, kananmuna, oluthiiva sekä useimmat kasvikset sisältävät Tiamiinia.

B2 eli Riboflaviini

On välttämätön pennun normaalille kasvulle, lihasten kehittymiselle, punaisten verisolujen muodostumiselle ja vastaainetuotannolle. Osallistuu myös hiilihydraattien, rasvojen ja valkuaisten aineenvaihduntaan.

Puute aiheutta ihosairauksia, kuono- ja huuli-ihottumaa, hilseilyä ja ihon rasvaisuutta.

Liha, maksa ja munuaiset sekä maitotuotteet sisältävät Riboflaviinia

B3 eli Niasiini

Tämä myös tärkeä hiilihydraattien aineenvaihdunnassa. Stimuloi keskushermoston toimintaa, aivotoimintaa, verenkiertoa ja ruuansulatusta.

Puute aiheuttaa anemiaa, ihon ja limakalvojen muutoksia, kielen tulehtumista sekä persoonallisuuden muutoksia.

Liha, pähkinät, mantelit, oluthiiva, maksa ja kala sisältää Niasiinia.

B5 eli Pantoteenihappo

Vaikuttaa rasvan ja sokerin aineenvaihduntaan, vahvistaa immuunivastetta, stimuloi lisämunuaisen toimintaa ja tehostaa solunmuodostusta. Myös tärkeä hoidettaessa ihosairauksia, astmaa ja tulehduksia sekä edistää haavojen paranemista.

Puute aiheuttaa ihotulehduksia, turkin huononemista ja harmaantumista sekä verensokerin alenemista, suolen toimintahäiriöitä ja lihaskramppeja.

Liha, sisäelimet, kananmuna ja vihreät vihannekset sisältävät Pantoteenihappoa.

B6 eli Pyridoksiini

On yksi monipuolisimmista vitamiineista, kätetään usein eri sairauksien hoitoon. Välttämätön terveen hermoston ja aivotoiminnan sekä hyvän immuunivasteen ylläpitoon. Tarvitaan valkuaisaineenvaihduntaan sekä kivennäisten imeytymiseen. Osallistuu punasolujen sekä elimistölle tärkeän gammalinoleenihapon muodostumiseen. Sillä myös ihotulehduksia estävä vaikutus.

Puute ilmenee anemiana, tulehduksina, heikkoustiloina ja kouristuksina, myös munuaisvaurioita sekä kasvun hidastumista voi esiintyä.

Maksa, munuainen, sydän, oluthiiva, kaali, kananmuna ja hapanmaitotuotteet sisältävät Pyridoksiinia.

B9 eli Foolihappo

Punaisten verisolujen muodostuminen, DNA-synteesi ja valkuaisainevaihdunta ovat riippuvaisia Foolihaposta. Edistää maidoneritystä, lisää ruokahalua, nostaa kipukynnystä ja lisää vastustuskykyä mm. sisäloisia ja ruokamyrkytystä vastaan.

Puute voi johtaa lisääntymisongelmiin ja syntymävaurioihin. Myös anemiaa, ruokahaluttomuutta sekä väsymystä.

Lehtivihannekset, porkkanat, maksa, munankeltuainen, pavut ja pähkinät sisältävät Foolihappoa.

B12 eli Syanokobalamiini

Välttämätön punasolujen muodostumiselle, eivät uusiudu normaalisti ilman Syanokobalamiinia. Ylläpitää normaalia kasvua, hermorakennetta, edistää henkistä tasapainoa ja keskittymiskykyä. Nartut jotka saavat B12 synnyttävät voimakkaampia, terveempiä ja vastustuskykyisempiä pentuja.

Puute ilmenee hermovaurioina sekä raajojen heikkoutena ja halvaantumisena.

Maksa, munuaiset, liha, kala, kananmuna ja maitotuotteet sisältävät Syanokobalamiinia.

Biotiini

Ihovitamiini eli H-vitamiini. Tarvitaan jotta iho säilyisi terveenä, hoitaa ihotulehduksia ja ihottumaa, estää karvanlähtöä ja lievittää lihaskipua. Välttämätön normaalille sikiönkehitykselle, kehon rasva- ja aineenvaihdunnalle sekä kilpirauhasen, lisämunuaisen ja hermoston normaalille toiminalle. Toimii tehokkaimmin B2, B3, B6 ja A-vitamiinin kanssa.

Puute ilmenee karvanlähtönä ja iho-ongelmina sekä ulosteiden syönnillä.

Oluthiiva, maksa, munuaiset, munankeltuainen, pähkinät ja hedelmät sisältävät Biotiinia.

C-vitamiini

Koira pystyy valmistamaan itse C-vitamiinia, mutta lisistä on kuitenkin hyötyä koiralle.

Tärkeä merkitys immuunijärjestelmälle ja kudosten uusiutumiselle. Hoidetaan koirien sidekudos- ja nivelvaurioita. Vähentää monien allergeenien vaikutusta ja on myös luonnollinen kipulääke. Edistää raudan imeytymistä elimistössä ja vähentää anemian vaaraa.

Puute hidastaa paranemista, heikentää immuunivastetta, heikentää luita ja sidekudoksia, virtsatieinfektioita- ja tukoksia sekä huonontaa turkin kuntoa.

Ruusunmarjat, tyrnimarjat, mustat viivimarjat ja lehtikaali sisältävät runsaasti C-vitamiinia.

D-vitamiini

Merkittävä rooli kalkki- ja fosforitasapainon ylläpitäjänä. Edesauttaa kalkin imeytymistä ja sen takia on tärkeä osatekijä luuston kehityksessä. Myös munuaisten, hermoston ja lihasten toimintaan tarvitaan D-vitamiinia. Kasvuvaiheessa vaikuttaa luuston kovuuteen ja hampaiden kasvuun.

Puute ilmenee luuston kehityshäiriönä. Luutuminen hidasta ja epätäydellistä. Aikuisilla koirilla taas luuston pehmenemistä. Pitkien luiden kasvuhäiriöt taas merkki ylisaannista.

Rasvaiset kalat, kala- ja kalanmaksaöljyt, munankeltuainen, maksa ja auringonvalo  ovat D-vitamiini lähteitä.

E-vitamiini

Voimistaa immuunijärjestelmää. Yhdessä seleenin ja muiden antioksidanttien kanssa sillä on sydäntä suojaava vaikutus. Vaikuttaa kiimaan ja tiinehtymiseen edistävästi sekä ehkäisee keskenmenoja. Sillä hoidetaan myös takapään halvauksia, lihasheikkoutta ja välilevyongelmia sekä iho-ongelmia.

Puute aiheuttaa steriliteettiä, keskenmenoja, ennenaikaisia synnytyksiä, anemiaa, maksan ja munuaisten sairauksia, eturauhasvaivoja, lihasrappeumaa, silmävaivoja ja keuhkomuutoksia.

Kasviöljyt, tuoreet vihannekset, kananmuna, maksa ja liha sisältävät E-vitamiinia.

K-vitamiini

Tärkeä veren toiminnalle, ilman sitä veri ei hyydy.

Puute lisää verenvuototaipumusta ja veren hyytymisasika pitenee. Aikuisilla koirilla ei esiinny puutetiloja jos suolisto on terve.

Vihreät kasvit ja kalajauho sisältää K-vitamiinia. Suolistobakteerit muodostavat myös K-vitamiinia.